Kuva: All Over PressJukurit palkkasi kesken kauden Jonne Virtasen päävalmentajakseen. Mikkeliläisseura voitti Virtasen johdossa Pelicansin Liiga-karsinnassa ja piti paikkansa pääsarjassa.Virtanen sai odotetun palkinnon työstään. Tuloksena oli 1+1-vuotinen jatkosopimus.Virtanen on nyt puhunut seuran verkkosivuilla varsin avoimesti Mikkelissä kohtaamistaan ongelmistaan. Joukkueen tilanne oli vaikea, kun Virtanen tuli paikalle tammikuussa.– Joukkue odotti jotain muutosta, sellaista uutta alkua ja se sai sen. Koin rehellisesti, että me ei oltu siinä kondiksessa, mitä olisi pitänyt olla, jotta pystytään pelaamaan sellaista lätkää, jota minä halusin meidän pelaavan, Virtanen kertaa.Virtanen paljasti myös, että joukkueen sisällä oli tapahtunut ikävä jako. Oli tehtävä muutos.– Porukka oli myös aika kahtia jakautunut. Sanotaan näin, että ennakolta alempien ketjujen pelaajat eivät kokeneet itseään tärkeiksi ja sitten taas osa kärkipelaajista oli omasta mielestään vähän liiankin hyviä. Siitä piti muodostaa joukkue ja sen kanssa me suurin työ tehtiin. Pohjapelaajia piti vähän rohkaista ja kärkipelaajia niin sanotusti tukistaa, että kyllä teidänkin täytyy nämä perushommat tehdä.– Alivoimallakin se on ihan sama, että mitä sinne fläppitaululle piirtelee, jos et blokkaa laukauksia. Ei siellä kukaan loputonta määrää blokkaa kiekkoja valmentajan takia tai siksi, kun käsketään niin tekemään. Kyllä se blokkaa sen vieruskaverin takia. Joukkue kun tuli tiiviimmäksi, niin mielestäni sitä kautta myös puolustaminen ja alivoima paranivat.LUE MYÖS: Haastattelu: Valtteri Filppula kommentoi Jokereiden tulevaisuutta (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jonne Virtanen Jukurit Liiga SM-liigaTuoreimmat Uutiset Norjan supertähden temppu Helmarit-ottelun jälkeen ällistyttää Shokkipaljastus: Nappaako F1-floppi pestin Valtteri Bottaksen nenän edestä? Ott Tänakilta myrskyvaroitus – rallitähti esitti mykistävää ylivoimaa IS: Teemu Selänne lausui selvän viestin suomalaiselle NHL-tähdelle Pika-aituri Saara Keskitalo pettyi rajusti – ”En saanut oikein mitään irti” Nyt alkoi tapahtua: Suomen nopein mies juoksi huippuajan Mervi Kallio keskusteli Valtteri Bottaksen kanssa – teki merkittävän paljastuksen Viaplaylla Nyt saa nauraa: Manchester United virittelee nyt melkoista hankintaa Raju ratkaisu kesken kauden: Japanilaiskuski jättää Toyotan rallitallin Manchester Unitedissa suursiivous – nämä pelaajat saavat lähteä Stanley Cup -voittaja Anton Lundell ilmestyi yllättävään paikkaan – ällistytti toiminnallaan Yllätys: Suomalainen ralliässä tekee paluun seitsemän vuoden tauon jälkeen UC:ssä kovaa vihjailua – tässäkö todellinen syy Mikael Granlundin lähtöön Dallasista? Yle: Tämä mies toteutti Janni Hussin haaveen Valtteri Bottasta varoitettiin – onko suomalaistähti tekemässä valtavan virheen?Lue myös: IS: Teemu Selänne lausui selvän viestin suomalaiselle NHL-tähdelle Jääkiekko06.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen Stanley Cup -voittaja Anton Lundell ilmestyi yllättävään paikkaan – ällistytti toiminnallaan Jääkiekko05.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen UC:ssä kovaa vihjailua – tässäkö todellinen syy Mikael Granlundin lähtöön Dallasista? Jääkiekko05.07.2025 - 17:01 Lasse Honkanen