Kuva: Toyota Gazoo RacingToyotan Sami Pajari lähtee perjantaina käynnistyvään Sardinian MM-ralliin mielenkiintoisista asetelmista.Pajarin alkukausi ei ole tuonut suuria urotekoja. Hän on yrittänyt ajaa auton maaliin ja oppia samalla Rally1-luokan saloja.Sardinia on kuitenkin Pajarin kannalta mielenkiintoinen ralli. Hän nimittäin voitti siellä viime vuonna WRC2-luokan kisan. Hän on muutenkin ajanut runsaasti juuri Sardiniassa.– Täältä on ihan hyviä muistoja kertynyt aiemmilta vuosilta. Perinteisesti välillä on vauhdikkaampia hyväkuntoisia osuuksia, mutta paikoin on sitten selkeästi hitaampaa ja teknisempää. Renkaiden rikkoutumisia ei tainnut edellisessä kisassa Portugalissa olla kaikkiaan niin paljoa kuin aiemmin, joten voisi olettaa saman suuntauksen jatkuvan täälläkin. – Meillä pitäisi perjantaina olla ihan hyvä lähtöpaikka, mutta ei sitä pidä mitenkään automaationa ajatella tulosten kannalta. Ensimmäistä kertaa olemme tällä kaudella tilanteessa, jossa olosuhde ei valtavasti eroa edellisestä kisasta. Portugalissa saatiin kisa onnistumaan kokonaisuutena hyvin ja seassa oli muutamia hyviä aikojakin, uskon että se antaa paljon tähänkin kisaan.– No tosiaan niinhän se taitaa olla, että olemme täällä käytännössä liki joka vuosi olleet kun maailmalla olemme ajaneet. Tänä vuonna reittiin on kaivettu ihan uusiakin pätkiä ja sen lisäksi monella tutummallakin pätkällä on osioita välissä, joita ei ole muutamiin vuosiin ajettu. Itse tykkään kyllä aina kun saadaan vaihtelua reitteihin, kommentoi Pajari tiedotteessa.LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä lienee selitys tyrmistyttävälle ehdotukselle 18 joukkueen Liigasta (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Sami Pajari Sardinian MM-ralli ToyotaTuoreimmat Uutiset Kasperi Kapasen kohtalo pöyristyttää – ”En voi vieläkään käsittää” Välittömästi F1:n Kanadan GP:n jälkeen tipahti shokkitieto Pikkuhuuhkajille EM-tappio – Mika Lehkosuo marssi kentälle ja teki poikkeuksellisen tempun Oho: Jonne Halttunen hyppää auton rattiin – tässä rallissa mies nähdään Liverpool neuvottelee nyt shokkikaappauksesta – tehnyt aivan järjetöntä jälkeä Aleksander Barkovin äijäily ällistytti – vastapalloon NHL:n supertähteä Teemu Selänne kaasuttelee tällaisella menopelillä Suomessa – ällisteli itsekin mitä sai käsiinsä Rallilegenda Marcus Grönholmilta yllättävä aluevaltaus Wayne Gretzkyltä hurja väite Floridan NHL-tähdestä: ”Yksi älykkäimmistä pelaajista ikinä” Valtteri Bottakselta järjetön temppu – F1-fanit eivät voineet käsittää todistamaansa Mikko Rantanen joutui sontamyrskyn silmään – NHL-tähti avasi nyt suunsa Nämä puheet olivat liikaa – Ferrari tukki Lewis Hamiltonin suun Urheilucast: Teuvo Teräväinen pihalle Chicagosta? – ”Nyt ei ole kyse siitä, mitä hän haluaa” Pettynyt Ott Tänak sanoi selvät sanat Toyotan Sebastien Ogierista Nyt on tosi kyseessä: Sebastian Ahon Carolina lyömässä tiskiin hirmutarjouksenLue myös: Oho: Jonne Halttunen hyppää auton rattiin – tässä rallissa mies nähdään Ralli15.06.2025 - 12:55 Lasse Honkanen Rallilegenda Marcus Grönholmilta yllättävä aluevaltaus Ralli15.06.2025 - 12:55 Lasse Honkanen Pettynyt Ott Tänak sanoi selvät sanat Toyotan Sebastien Ogierista Ralli14.06.2025 - 12:55 Lasse Honkanen