Kuva: All Over PressEsimerkiksi Nooralotta Neziri ja Silja Kosonen olivat tulessa lauantaina yleisurheilun EM-joukkuekilpailuissa. Suomi on ennen päätöspäivää sijalla 14 ja putoamassa ensi kaudeksi alempaan divisioonaan.Kosonen oli hyvässä iskussa, mutta taipui kakkoseksi. Hän heitti 73,09 metrin kaaren. Kisan voitti 73,34 metriä heittänyt Anita Wlodarczyk.– Ei nyt mennyt metrillisesti sinne mitä halusin, mutta pelkäsin paljon pahempaa. Seiskakolmonen oli nyt ihan hyvä, Kosonen kommentoi SUL:n tiedotteessa.Neziri paineli 100 metrin aidoissa kuudenneksi ajalla 12,90. Juoksussa oli kuitenkin myötätuulta 2,2 metriä sekunnissa.– Juoksu oli tosi huono, se oli aika pomppimista. Olen viime aikoina kokenutkin, että kroppa vaatisi palautumista. Siihen nähden olen yllättynyt, että aika oli noin hyvä. Ehdin jo miettiä matkan aikana, että tämä on ihan hirveää, Neziri sanoi SUL:n tiedotteessa.Suomalaiset naisaiturit ovat esittäneet vahvoja otteita kesäkauden alussa. Madridin kisa paljasti kuitenkin sen, että maailman ja Euroopan kärki menevät nykyään erittäin kaukana.Sveitsin Ditaji Kambundji voitti ajalla 12,39. Samaan kellotukseen pääsi myös Hollannin Nadine Visser.LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund johdattaa Anaheim Ducksin pudotuspeleihin (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp 100m aidat Nooralotta Neziri yleisurheilun em-joukkuekilpailutTuoreimmat Uutiset Selostajakollega avasi nyt suunsa – lausui selvän tuomion Antero Mertarannasta Merkittävä julkistus luvassa: Valtteri Bottaksen F1-kohtalosta uutta tietoa Rallimaailmasta shokkiväite Kalle Rovanperästä – Suomessa tätä ei sano kukaan ääneen Dallas tehnyt tiukan linjauksen Mikko Rantaseen liittyen – jysähtääkö pian siirtopommi? Jussi Jokinen jätti hyvästit – tähän autoon mies törsäsi ensimmäisen NHL-palkkansa Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta sanoi ääneen brutaalin totuutensa Apu paljasti: Olli Jokinen hakeutui hoitoon Paljastus: Tämä karu näky oli liikaa – näin Red Bull -pomon potkut saivat sinetin Esapekka Lappi pääsi jälleen ralliauton rattiin – laukoi nyt kovaa tekstiä Jesse Puljujärvelle lähtö NHL:stä – lipsauttiko uusi pomo heti karun totuuden? Kovaa puhetta: Vastustajalta raju väite Helmareista Vahvistus: Valtteri Bottas hyppää F1-auton rattiin Paljastus: NHL-seura hankkiutui eroon suomalaispelaajasta – syy oli karu Ferrarilta merkittävä peliliike F1:ssä – seuraukset voivat olla valtavat Toyotan rattiin – rallitähden unelma toteutuiLue myös: Viivi Lehikoinen katosi kuvasta – SE-nainen kertoi nyt koko totuuden Yleisurheilu08.07.2025 - 08:40 Lasse Honkanen Kovia kokenut Lotta Harala päivitti tilannettaan Yleisurheilu07.07.2025 - 08:40 Lasse Honkanen Pika-aituri Saara Keskitalo pettyi rajusti – ”En saanut oikein mitään irti” Yleisurheilu06.07.2025 - 08:40 Lasse Honkanen